Naisen osa?

Autiossa odotusaulassa kävin läpi tulevaa ja valmistauduin kertomaan asiani selkeästi ja vastaamaan kaikenlaisiin kysymyksiin. Minua jännitti. Tunsin sydämeni takovan rinnassani yhä kiivaammin, mutta ulospäin olin tyyni ja eleetön. Aioin toimia päättäväisesti ja empimättä. Tämä oli asia, joka täytyisi vaan hoitaa. Minä selviäisin tästä koska muuta keinoa ei ollut. Sukunimeni kaikui tyhjällä käytävällä. Nyt. Nousin päättäväisesti, kävelin huoneen ovelle ja suljin sen takanani.

Sairaanhoitaja vilkaisi minua sivusilmällä kahdesti kerrottuani asiani. Ammattilaisen ottein hän kuitenkin kohtasi tarpeeni ja voin vain arvailla, mitä hän oikeasti ajatteli. Hän kysyi protokollan mukaiset kysymykset taustatiedoiksi ja sanoi, että tarvitsen lääkärin lähetteen. Hän varaisi minulle saman tien lääkäriajan ja odotettuani pääsisin hänen vastaanotolleen. Selvä. Pian siis joutuisin kertomaan kaiken uudestaan. Ei siinä mitään. Kiitos ajastasi. Pian istuin uudelleen odotusaulassa kertaamassa asiaani pääni sisällä. Ensimmäinen kohtaaminen oli mennyt hyvin. Tämähän sujuu hyvin! Kaikki järjestyy varmasti, hoin itselleni hiljaa mielessäni. Odotus tuntui ikuisuudelta. Lopulta nimeäni kutsuttiin ovelta. Vedin syvään henkeä ja valmistauduin esittämään asiani uudelleen alusta alkaen.

Nainen oli virallinen eikä hänen elekielensä paljastanut aluksi mitään. Hän kirjasi muistiin kaiken sanomani suu tiukkana viivana ja esitti välikysymyksiä puolisostani, lapsistani, työstäni ja kaikesta mahdollisesta. Hyvin pian hänen katseensa muuttui ja intuitioni sanoi, että jokin oli pielessä. Nainen alkoi esittää minulle kysymyksiä siitä, olinko aivan varma päätöksestäni. Kerroin, mikä sai minut haluamaan aborttia ja hän kritisoi avoimesti valintaani. Hänen mielestään olin väärässä. Hän sanoi että lapsi oli lahja ja minun olisi pidettävä se. Hän ei ymmärtänyt, miksi en voinut pitää tätä lasta, miksi en halunnut enää äidiksi. Olinhan vielä nuori ja naimisissa, minulla oli katto pään päällä ja työpaikka. Ei minulla ollut hänen mielestään oikeaa syytä olla haluamatta lasta. Naisen kuuluu saada lapsia. Se on hänen tehtävänsä. Olin eri mieltä.

En tiedä, mistä sain rohkeuden vastustaa häntä, puolustaa oikeutta omaan kehooni. Yhtä hyvin olisin voinut antautua hänen tuomiolleen. Asettua siihen rooliin johon minut on “luotu”. Lopulta tajuttuaan, ettei hän saa päätäni kääntymään, hän totesi, ettei aio kirjoittaa minulle lähetettä, koska hänen mielestään raskaudenkeskeytys oli väärin, eikä hän aio ottaa vastuuta lapsesta jota ei koskaan tule olemaan. 

En ollut uskoa korviani. Lääkäri. Julkisessa terveydenhuollossa. Voiko tämä olla totta? Hän ei aikonut auttaa. Hän tuomitsi minut ja ajatukseni. Minun tekoni. Mitä hän täällä teki? Pysyin päättäväisesti kannassani ja tavoilleni uskollisena olin tyynen rauhallinen ulospäin, vaikka hämmennys täytti minut sisältä käsin. Mitä minä nyt teen? Nainen empi hiukan, mutta sanoi sitten voivansa pyytää toista lääkäriä ottamaan minut vastaan. Minun oli esitettävä asiani hänelle.

Niinpä istuin jälleen tutussa odotusaulassa. Aloin jo menettää uskoni siihen, että kaikki päättyisi vielä parhain päin. Valmistauduin esittämään asiani kolmannen kerran ventovieraalle ihmiselle. Olen raskaana. En halua olla. Kyllä. Käytin ehkäisyä, mutta se ei toiminut. Kyllä. Käytin jälkiehkäisyä mutta se ei toiminut. Kyllä, olen varma. Täysin varma. Ei enää. Kyllä. Olen miettinyt jo tarpeeksi ja päätökseni on lopullinen. Kyllä. Haluan abortin.

Tällä kertaa minut vastaanotti lämmin ja sydämellisen oloinen nainen, joka kuunteli kärsivällisesti asiani ja pahoitteli, että olin joutunut tulemaan vielä hänenkin luokseen. Nainen ei ollut aluksi varma, mitä kaikkia lomakkeita meidän tuli yhdessä täyttää ja luki keskittyneesti ohjeita, jotta kaikki tulisi tehtyä kerralla oikein. Tunsin olevani hyvissä käsissä. Tämä ihana ihminen kuunteli minua ja sai minut vakuuttuneeksi siitä, että hän uskoi minua ja kunnioitti päätöstäni. Hänestä huokui lämpö ja välittäminen. Tunsin, kuinka kehoni rentoutui hiljalleen tajutessani olevani hyvissä käsissä ja että tämä ihana ihminen oli puolellani. Hän auttaisi minua kantamaan taakkaani.

Pitkän lomakkeiden täytön jälkeen sain lopulta tarvittavan puhelinnumeron, josta varaisin itse ajan keskeytykseen. Lääkäri ei voisi tehdä sitä puolestani. Lisäksi minun tulisi käydä verikokeissa ennen toimenpidettä. Poistuin vastaanotolta helpottuneena. Nyt olin askeleen lähempänä vapautta. Pian tämä painajainen olisi takana ja voisin palata takaisin arkeen. Kävelin kotiin soittaen matkalla suoraan ajanvaraukseen. Kerroin asiani neljännen kerran taas uudelle ihmiselle ja hän otti asian vastaan hyvin ammattimaisesti ja totesi, että viikon päästä olisi aika varattavissa. Selvä. Otetaan se. Ei, ei tule liian nopeasti, päinvastoin, olen jo miettinyt tarpeeksi. Kiitos.